Teresia Volotinen

Ajankohtaisia ajatuksia

perjantai 31. lokakuuta 2008

Äänimäärä uusiksi!

Alustavassa kuntavaalitulosten laskennassa olin saanut 160 ääntä. Nyt olen saanut vielä yhden äänen, eli tarkistuslaskennan jälkeen äänimääräni on 161.

Jossain lehdessä oli artikkeli siitä, että numerot 1 ja 7 ovat vähän tulkinnallisia numeroita äänestystilanteessa. Seiskaan suositellaan poikkiviivan tekoa, mutta nykyisen kouluopetuksen mukaan siinä ei ole tuota poikkiviivaa. Ja ykkönen on milloin pelkkä viiva, milloin väkäsellä varustettu, jolloin numero 1 tai 7 voi joissain tilanteissa olla tulkinnanvarainen.

Joillakin tutuilla oli äänimäärä yhden äänen verran noussut tai laskenut, joten tällainen ei liene mitenkään outoa. Sen sijaan sähköisen äänestyksen takuuvarmuus osittautui fiaskoksi. Meneeköhän sähköinen äänestäminen kokeilukunnissa uusinnaksi?

Kiitos vielä kerran kaikille, jotka äänestitte minua!

torstai 30. lokakuuta 2008

Kirjan ja viinin ilta


Espoon Vihreiden Naisten kirjallisuuspiirin

Kirjan ja viinin ilta
tiistaina 4.11. klo 19.00


Merva Mikkolan luona Soukanpohjan kartanossa, Espoonlahdentie 14.

Tuo mukanasi mielikirjasi, jota voit vilauttaa esittelykierroksella. Keksi kirjasta myös jokin ”aasinsilta” viiniin, koska tarkoituksemme on tässä illassa tutustua toisiimme ja nauttia viiniä. Alkoholitonkin vaihtoehto on toki tarjolla.

Viimekertaisista kirjamaistiaisista on kuvia osoitteessa: www.vihreatnaiset.fi/espoo

Uudetkin Espoon Vihreiden Naisten kirjallisuuspiiristä kiinnostuneet naiset ovat tervetulleita joukkoomme!

Ilmoittautuminen 30.10. mennessä teresia.volotinen@kolumbus.fi

Tervetuloa!

Espoon Vihreät Naiset

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Kielitaito on menestymisen ja kotoutumisen onnistumisen edellytys

Vierailin viime vuonna bangladeshiläisessä koulussa

Osallistuin tänään Espoon monikultturiasiain neuvottelukunnan kokoukseseen, jonka tämänkertaisena aiheena oli maahanmuuttajanaiset. Väestöliiton tutkija Ismo Söderling esitteli menestyneistä maahanmuuttajanaisista tehtyä tutkimusta. Kaiken onnistumisen perustana on se, että maahanmuuttaja oppii suomen kielen. Se herätti vilkasta keskustelua.

Seuraavaksi UNIFEMin ja Zonta-järjestön edustajat esittelivät Luetaan yhdessä -kampanjaa. (www.luetaanyhdessa.fi) Olen itsekin Unifemin rivijäsen, ja innostuin tukemaan lukemiskampanjaa ostamalla yhdistysten myyntituotteita, heijastimia. Luetaan yhdessä -kampanjan päämärä on auttaa näiden heijastimien myyntivoitolla etenkin lukutaidoltaan ja suomenkielen taidoiltaan aivan alussa olevia maahanmuuttajanaisia ja -tyttöjä. Yhdistykset pyrkivät tällä tavoin auttamaan heitä pääsemään paremmin sisälle suomalaiseen yhteiskuntaan. Opettajina ja ohjaajina toimivat vapaaehtoiset henkilöt. Oli hienoa kuulla tästä toiminnasta!

Tällaisen illan jälkeen tuntuu erityisen oudolta lukea kriittisiä näkemyksiä siitä, että osallistun naisjärjestön toimintaan. Se antaa kuitenkin sisua ja tsemppiä!

Laitan tähän vielä Vihreiden seitsemän teesiä maahanmuutosta:
  1. Kansalaisuuden saamista helpotettava
  2. Kaikille tulijoille oikeus kielikoulutukseen
  3. Aktiivista kotouttamispolitiikkaa
  4. Kuntien työntekijöille koulutusta
  5. Sosiaalisesti sekoittavaan asuntopolitiikkaan
  6. Monikulttuurisia kouluja tuettava
  7. Anonyymiä työnhakua kokeiltava kunnissa

maanantai 27. lokakuuta 2008

Kiitos äänestäjilleni!


Rohkeutta on vaikuttaminen äänestämällä!

Kuntavaalien alustava ääntenlaskenta on valmistunut. Ennakkoäänestyksessä äänioikeuttaan käytti 35 116 espoolaista ja varsinaisena äänestyspäivänä 78 571 espoolaista. Espoon äänestysprosentiksi muodostui 62,5 %, mikä tarkoittaa 3,3 prosenttiyksikön nousua vuoden 2004 vaaleihin verrattuna.

Kuntavaaleissa me vihreät siis pärjäsimme hienosti. Saimme kaupungissamme 17 950 ääntä, mikä on enemmän kuin koskaan ennen Espoossa. Nousimme kaupunkimme toiseksi suurimmaksi puolueeksi!

Espoon Vihreiden uudet valtuutetut (*uusi):

Kasvi, Jyrki , tekniikan tohtori, kansanedustaja

Karimäki, Johanna, diplomi-insinööri, kansanedustaja

*Elo, Tiina, MMM, varavaltuutettu

*Pursula, Tiina , diplomi-insinööri, ympäristöasiantuntija

Hertell, Sirpa, pääsihteeri, kaupunginvaltuutettu

*Rastimo, Kaisa, elokuvaohjaaja

*Lampi, Veera, HuK, opiskelija

Knaapila, Nina, metsänhoitaja, forstmästare, Account Manager

Kuronen, Matti, diplomi-insinööri, hankekehityspäällikkö

Aropaltio, Kirsi, teatteritaiteen maisteri, teatterinjohtaja

*Matikka, Marjo, opintosihteeri, yrittäjä

Oma äänisaaliini on 160 ääntä, jolla pääsen vaikuttamaan lautakuntatasolla.

Vihreä vastuullisuus kasvattaa parempia palveluja ja tasa-arvoa!
Iloinen oppiminen kunniaan!

Varhaisen tuen ja toimivamman joukkoliikenteen puolesta!


Sydämelliset kiitokset kaikille äänestäjilleni!

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Rohkeutta on vaikuttaminen paremman huomisen puolesta!




Tänään on päivä, jolloin aamu-uninen saa yhden tunnin lisäaikaa ja aamuvirkku huomaa saaneensa taas yhden mukavan aamutunnin itselleen! Ajallisesti siirrymme tunnin taaksepäin, talviaikaan. Mutta tärkein tämän päivän asia on se, että tänään saa taas vaikuttaa äänestämällä kuntavaaleissa klo 9 - 20. Toivottavasti äänestystulos merkitsee askelta eteenpäin eikä taaksepäin!

Vaalikampanjani on loppusuoralla. Esitteet on jaettu ja esiintymiset hoidettu. Tänään ilmestyi viimeinen Espoon vihreiden kuntavaaliyhteismainos Helsingin Sanomissa. Vihreiden kuntavaalikampanja on saanut runsaasti huomiota. Omalta osaltani työ, joskaan ei siis enää kampanjointi, jatkuu vielä alueen 99 vaalilautakunnan (ääntenlaskussa ja vaaliavustajana toimimisessa jäävättynä) jäsenenä. Illalla on vielä Espoon vihreiden vaalivalvojaiset.

Vaikka sää on sateinen ja myrskyisä, kannattaa rohkeasti käyttää kansalaisoikeuttaan ja käydä äänestämässä. Jokainen ääni vihreille vaikuttaa! Valtuustopaikkojen lisäksi kokonaisäänimäärä ratkaisee kuinka paljon paikkoja vihreät saavat lautakuntiin. Äänestämällä varmistat ehdokkaallesi vähintään lautakuntapaikan!

Minun pääsyni vaikuttajaksi on siis kiinni äänestäjistä! Jos haluat edistää vihreää vastuullisuutta, parempia palveluja ja tasa-arvoa, anna äänesi minulle! Äänestysnumeroni on 97.

lauantai 25. lokakuuta 2008

Vihreät Omenan lavalla


Keskustelimme Isossa Omenassa päivähoitopalveluista, Sallamaari haastattelee. Vasemmalla puolellani Tony Hagerlund ja oikealla Marjo Väre.

AIKATAULU

9.00 Houkutteleva Espoo
9.30 Miltä nuorten maailma näyttää?
10.00 Päivähoito
10.30 Ilmastomuutoksen torjunta
11.15 Viheralueet ja kaavoitus
11.30 Joukkoliikenne ja ruuhkamaksut
12.00 Nuoret ja mielenterveys
13.00 Palvelut ja päivähoito (olen tässä osiossa keskustelijana)
kunta- alias, 2 + 2 ehdokasta kilpailee (vedän tätä leikkiä)
13.30 Espoon talous ja ensi vuoden budjetti
14.00 Rakentaminen ja energiansäästö
14.15 Linux ja vapaat ohjelmistot 14.30 Nuoret mukaan päätöksentekoon?
15.00 Maahanmuuttajat Espoossa
kunta- alias, 2 + 2 ehdokasta kilpailee (vedän tätä leikkiä)
15.30 Tasa-arvo: työ-, mies- vai ilmastokysymys?
15.45 Houkutteleva ja ilmastoystävällinen Espoo?
16.00 Palvelut ja vanhukset
kunta- alias, 2 + 2 ehdokasta kilpailee (vedän tätä leikkiä)
16.30 Espoo perustulon kokeilukunnaksi?
kunta- alias, 2 + 2 ehdokasta kilpailee (vedän tätä leikkiä)
17.00 Mikä on maahanmuuttajien tilanne Espoossa?
17.30 Mielenterveyspalvelut

torstai 23. lokakuuta 2008

Hyvän kaupungin määritelmä

Moninkonpuron varressa voi istuskella ja ihailla veden virtaamista


Tänään oli mukava lueskella Helsingin Sanomista alakertaa, jossa oli hienoja ajatuksia kuntavaaleissa eniten esiin tulleesta teemasta: ympäristöstä. Kestävää kehitystä tulee tarkastella sekä taloudellisesti, sosiaalisesti, ekologisesti että kultturisesti. Sosiologi Pasi Mäenpään mukaan hyvässä kaupungissa lapsi voi kulkea ja keksiä, mikä hänestä tulee isona - ja tulla sellaiseksi. Se oli hyvin sanottu!

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Mukavaa tsemppausta!
























Viime päivinä olen saanut monta yhteydenottoa. Suurin osa niistä on ollut kannustavia. On ollut sukulaisia, tuttuja tai tuntemattomia, vuosien takaisia työkavereita, nykyisten ja entisten oppilaiden vanhempia, nimettöminä esiintyviä, kauppakeskuksessa tai vaaliteltoilla juttelemaan tulevia mukavia ihmisiä. Joskus myös kriittisiä. On tuntunut mukavalta kuulla ihmisten kuulumisia ja kannustuksia vaalityössä tai yleensä vain keskustella asioista.

Joku on nähnyt kuvani vaalimainoksessa, joku taas tulee luokseni, koska minulla on vihreiden huomioliivi. Joku on nähnyt pussukan, jossa teksitnä tasa-arvovaalit.fi. "Taneltako sait kassiin?", hän kysyi. Hänen kaverinsa kysyi, kuka on Tane. Tane on tietysti tasa-arvoasiain neuvottelukunta. Joku on nähnyt myös laukkuni, jossa on amerikkalisten naiskirjailijoiden kasvoja. Joku haluaa keskustella koulusta, toinen taas työllisyydestä tai energiapolitiikasta, ja kestovaipoista tai naisten matalapalkka-asioista. Maahanmuuttoasioista on tullut myös monta kysymystä.

Keskustelu ja kannustus tuntuu mukavalta! Minusta tuntuu, että vihreiden aatteet ovat suosiossa. Vaalipäivänä se nähdään!



tiistai 21. lokakuuta 2008

Ennakkoäänestys päättyi


Espoonjoki

Kuntavaalien nyt päättynyt ennakkoäänestys on sujunut vilkkaammin kuin neljä vuotta sitten. Alkuillan tietojen mukaan ennakkoäänestys on sujunut vilkkaammin kuin neljä vuotta sitten eli ainakin 975 000 kansalaista on äänestänyt ennakkoon. Vuoden 2004 kuntavaaleissa ennakkoon annettiin 940 000 ääntä.

Ennakkoäänten osuus kaikista annettavista äänistä on useissa viime vaaleissa ollut 40 prosentin tuntumassa. Jos varsinainen vaalipäivä on yhtä vilkas kuin edellisissä kuntavaaleissa, vaalien äänestysaktiivisuus saattaa lähestyä 60:tä prosenttia. Se olisi hienoa, koska vuoden 2004 kuntavaalien äänestysprosentti oli 58,6.

maanantai 20. lokakuuta 2008

Tervetuloa kahville ja pullalle!





KASVATUKSEN JA OPETUKSEN KUNTAVAALITAPAHTUMA
21.10. klo 17 - 19

OAJ:n Espoon ja Kauniaisten opettajien paikallisyhdistys järjestää Leppävaaran Sellossa Robert´s Coffeessa kuntavaaleissa ehdokkaina olevien jäsentensä ja kansalaisten tapaamisen tiistaina 21.10. klo 17 - 19.

Jaossa 250 kahvi- ja pullalipuketta. Paikalla eri puolueiden opettajataustaisia (OAJ:n EKPY:n) kuntavaaliehdokkaita.


Tervetuloa kahville ja pullalle sekä keskustelemaan vaaliteemoistani!

Teresia Volotinen
Espoon Vihreät
97

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Vaalikeskustelua

Vaaliesitteeni on painettu uusiopaperille.

Vaalimainonta herättää huomiota. Äänestäjät ovat ottaneet puhelimitse tai sähköpostise yhteyttä.

Sain sähköpostiini tällaisen viestin:

Vihreiden edustajana kannatat myös ns. vihreitä arvoja (tai sitten olet väärässä puolueessa). Siitä huolimatta käytät vaalimainonnassa paperijätettä lisääviä mainoslehtisiä, jotka vielä ystävällisesti toimitetaan postilaatikosta sisään toisten vaivoiksi. Sivuhuomiona käytetty paperinlaatu ei ole edes kierrätettyä.

Mikä on kantanne tähän ristiriitaan teoissanne ja idelogiassanne?

Teidän,
Espoolainen Äänestäjä



Vastasin siihen näin:

Hyvä nimimerkki espoolainen äänestäjä!
Mainostaminen vaaleissa on tärkeä tapa viestittää arvoista, kaikkea tietoa ei voida välittää vain sähköisesti. Olet oikeassa, että monenlaiset vaalimainokset ovat paperin haaskausta.
Oma vaaliesitteeni on valmistettu uusiopaperista. Olen pahoillani, jos sinulle on syntynyt sen kierrättämisestä vaivaa.

Kiitän kommentistasi ja kiinnostuksesta vihreisiin arvoihin, joskin tässä asiassa on aivan turhaa piiloutua nimiimerkin taakse!
Yhteistyöterveisin
Teresia Volotinen

Vihreää vaalitsemppiä Tapiolassa ja kauppakeskus Sellossa

Vihreää naisenergiaa Tapiolan vaaliteltalla torstaina. Kuvassa kanssani kuntavaaliehdokkaat Tiina Elo ja Marjut Joensuu.

Kauppakeskus Sellossa oli lauantaina vihreä väri voimakkaasti esillä. Sellon lavalla käytiin kouluun liittyvää keskustelua vihreiden saavutuksista. Minua haastattelee Sallamaari Repo ja vasemmalla puolellani kuntavaaliehdokas Pekka Lempiäinen ja oikealla puolellani koululautakunnassa vaikuttava ehdokas Marjo Matikka.

Olin lisäksi itse silloin tällöin Sellon lavalla leikkimielisen kuntavaali-Aliaksen vetäjänä. Hauskaa oli!

Toivottavasti äänestysintoa riittää! Ja toivon tietysti erityisesti hyvää menestystä kaikille vihreille!

Vuoden 2004 kunnallisvaaleissa Espoon äänestysaktiivisuus nousi maan keskiarvon yläpuolelle. Äänestysaktiivisuus oli Espoossa 59,2 prosenttia, kun se koko maassa oli 58,6 prosenttia.

Espoolaiset naiset äänestivät viimeksi hieman aktiivisemmin kuin espoolaiset miehet. Äänestämässä kävi äänioikeutetuista naisista 60,6 prosenttia ja äänioikeutetuista miehistä 57,6 prosenttia. Suurin äänestysprosentti (72,8 %) oli Olarinpuisto-Päiväkehrän äänestysalueella ja pienin (42,2 %) Sokinvuori-Kirstinmäen äänestysalueella.

torstai 16. lokakuuta 2008

Me kaikki synnymme vapaina - Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus


Joulukuussa 60 vuotta täyttävä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus sisältää tärkeän viestin: riippumatta siitä, keitä olemme ja missä asumme, meillä on oikeuksia, joita ei voi ottaa meiltä pois. Me kaikki synnymme vapaina -lastenkirjan 30 artiklaa on muokattu ihmisoikeuksien julistuksen tekstistä. Ne antavat lapselle selkeän käsityksen julistuksen hengestä ja sisällöstä. Kansainvälinen huippukuvittajien joukko on antanut tekstille kauniin ja monipuolisen visuaalisen ilmeen. Kirjan kannen on tehnyt Peter Sis, kuvittaja jonka vaikuttavaa esityistä kuuntelin syyskuussa IBBYn kansanivälisessä kongressissa.

Suomessa Lasten Keskuksen kustantama kirja julkaistaan yhtäaikaisesti 22 maassa ja kaikki sen tekijänpalkkiot ohjataan Amnesty Internationalin toimintaan. Suomenkielisen laitoksen alkusanat ovat kirjoittaneet Eija Ahvo ja Timo Parvela.

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 10.12.1948. Vaikka se on muodoltaan julistus eikä valtiosopimus, sillä katsotaan olevan valtioita velvoittavia vaikutuksia. Se edustaa myös tavanomaiseksi kansainväliseksi oikeudeksi muodostunutta katsomusta siitä, kuinka ihmisoikeudet velvoittavat kaikkia valtioita riippumatta yksittäisten sopimusten ratifioinnista eli vahvistamisesta kansallisella tasolla.

Tässä siis mainio oikeudenmukaisuutta edistävä kirja lasten ja aikuisten yhteisiin hetkiin.

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Lisää vastuullisuutta lasten ja nuorten hyvinvointityöhön

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on todella tärkeää. Näen sen päivittäin erityisopettajan työssäni. Puhun kuntavaalikampanjassani vihreästä vastuullisuudesta.
Mitä tarkoitan? Tässä vastaus:

Suomi on sitoutunut sekä kansallisessa lainsäädännössään että kansainvälisissä sopimuksissa ryhtyvänsä kaikkiin tarpeellisiin lainsäädäntö- ja hallintotoimiin lasten hyvinvoinnin takaamiseksi. Suomen perustuslaissa on kiinnitetty erityistä huomiota lasten perusoikeuksiin ja heidän hyvinvointinsa edistämiseen. Kuntalain mukaan kunnan päätehtävä on kansalaisten hyvinvoinnin edistäminen alueellaan. Nykyisin edellytetään, että kunnissa tehtäisiin kansalaisen hyvinvointisuunnitelma, jossa lasten ja nuorten hyvinvointi olisi sen tärkein osa. Lasten ja nuorten hyvinvointi kytkeytyy suoraan perheiden hyvinvointiin. Pelkkä suunniteman teko on byrokratiaa. Se ei riitä!

Uuden lastensuojelulain mukaan kunnan on edistettävä lasten ja nuorten hyvinvointia sekä poistettava kasvuolojen epäkohtia ja ehkäistävä niiden syntymistä. Opetuslainsäädäntö (mukaan lukien opetussuunnitelmat) edellyttää, että opetuksen on edistettävä oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä. Sekä lastensuojelulaissa että kansanterveyslaissa nousee monessa kohdin esiin lasten ja nuorten terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen. Nuorisolaki velvoittaa kunnat nuorten kuulemiseen heitä koskevissa asioissa. Nuorisolaissa on säädetty myös valtakunnallisesta lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmasta, joka antaa hyvän pohjan hyvinvointisuunnitelman laatimiselle. Laatiminen vaatii tekoja!


Poikkihallinnollinen yhteistyö on avain vaikuttavaan ja tehokkaaseen hyvinvointityöhön. Erityisopettajan työn ehkä rasittavin asia on huomata jatkuvia puutteita yli hallinnollisten rajojen käytävässä yhteistyössä. Häviäjänä on aina avun tarpeessa oleva lapsi tai nuori. Miksi?

Käytännössä lasten ja nuorten hyvinvointityö on edelleen hyvin pirstaloitunutta ja byrokraattistakin, vaikka sosiaali-, terveys- ja sivistyssektorin lainsäädäntö velvoittaakin viranomaiset keskinäiseen yhteistyöhön. Kaikkien toimijoiden – niin julkisen kuin yksityisenkin – suunnitelmallisella yhteistyöllä voidaan parantaa merkittävästi toiminnan vaikuttavuutta ja tämäkin tieto on tärkeä: kustannustehokkuutta. Tämän vuoksi haluan tähdentää, että pelkällä suunnitelmien laatimisvimmalla ja resurssien lisäämisellä ei välttämättä tapahdu edistystä!

Mitä sitten pitäisi tehdä? Poikkihallinnollinen työskentelykulttuuri edellyttää uudenlaista ja ennakkoluulotonta ajattelu- ja toimintatapaa, sitoutumista ja vastuullisuutta. Yhteistoiminnan on oltava suunnitelmallista. Lähtökohtana tulee olla elämänkaariajattelu: lapsen kehitystä tuetaan jo ennen syntymää ja vauvasta alkaen aikuisuuteen asti. Yhteiskunnan eri toimijoiden tulee tehdä saumatonta yhteistyötä ja ennaltaehkäistävä tehokkaasti ongelmien syntymistä sekä edistettävä hyvinvointia. Päivähoidon jo koulun olisi hyvä olla saman hallintokunnan alaisuudessa. Tietojen panttamiskulttuurista on päästävä eroon! Lasten vanhemmat ovat tärkeässä asemassa: hehän ovat lapsensa parhaat asiantuntijat ja he ovat tärkeässä avainasemassa. Heidän mukanaolonsa auttaa myös yhteistyön voimaan ja parhaan mahdollisen varhaisen avun ja tuen onnistumiseen. Onneksi minulla on tästä hyviä kokemuksia!

Kuntavaaleissa voi vaikuttaa äänestämällä. Ehdokas voi tehdä vaikutuksen äänestäjään. Äänestäjä voi vaikuttaa valinnoillaan. Tänään on ensimmäinen ennakkoäänestyspäivä! Rohkeutta on vaikuttaa valinnoillaan! Vaikuttavaa päivää!

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Helsinkiläinen vai espoolainen?


Mäkkylän asema (lähde:Wikepedia)
Tänään piti tulla Helsingin Sanomien välissä Espoon Vihreiden vaalilehti, Lehtivihreä.
EI TULLUT!

Ei tullut minulle eikä muillekaan lähiseudun asukkaille, koska asumme Mäkkylässä, ja postinumeromme on 00370 Helsinki. Joudumme jatkuvasti tämän seikan vuoksi selittelemään tai selvittelmään. Asumme Espoossa, maksamme veromme Espooseen, olemme espoolaisia.
PAITSI POSTINUMEROLTAMME.

Kaiken lisäksi olemme todella eriarvoisia, jos haluamme käyttää bussia tai junaa asioidaksemme postissa (Valintatalossa). Joudumme näet maksamaan tuosta yhdestä pysäkinvälistä seutumaksun! Aiemmin Mäkkylä oli ykkösvyöhykettä sekä Helsinkiin että Espoon keskukseen päin matkatessa. E-juna pysähtyy kaikilla muilla Espoon asemilla paitsi Mäkkylässä. Me joudamme vaihtamaan junaa Leppävaarassa, jos haluamme matkustaa esim. Kiloon.


Olisi paljon helpompaa asioida Sellon postissa.
Olisi mukavaa, että E-juna pysähtyisi kaikille Espoon juna-asemilla.

Esimerkiksi HOK-Elannon vaaleissa kotikaupungikseni ilmoitettiin aluksi Helsinki. Olisi siis todella mukavaa, jos postinumerokin kertoisi espoolasuuteni!

perjantai 10. lokakuuta 2008

Mitä hyvää peruskoulussa verrattuna oppikouluun?

Tämä Petaksessa talon seinään maalattu mainoskuva tuo mieleen nostalgisia makuelämyksiä!


Luin tällaisen viestin:
Hei vaan, mitä ihmettä on tapahtunut armaassa kotomaassamme, kun kouluissa voidaan niin huonosti, on hallinta- ja hallinto-ongelmia. Itse olen käynyt 1000 (siis tuhannen) oppilaan 9-vuotisen tyttölyseon. En kokenut silloin, enkä koe nytkään, ettei minua olisi yksilönä otettu huomioon. Opetus oli monipuolista, mm. neljä vierasta kieltä, taidehistoria oli oma oppiaineensa jne. Kolmisen vuotta sitten oli koulumme 125-vuotisjuhla, jossa oli mukava tavata vanhoja opettajia ja koulukavereita, n. 40 vuoden jälkeenkin tunsimme toisemme. Usein on sattunut maailmalla asuessamme ja matkaillessa, että tutun näköinen ihminen onkin saman Tipulan tyttöjä. Se siitä suureen kouluun "hukkumisesta".

Vastasin siihen näin:

Sinä olet käynyt "segregoivaa" oppikoulua, josta kaikki huonosti käyttäytyvät tai oppimisongelmaiset on voitu poistaa erottamalla koulusta tai jättämällä luokalle. Vain kaikki koulujärjestelmän kannalta "mukavat" jäivät! Minkä tahansa opparin käyneet tuntevat suurta yhteenkuuluvuutta, ja muistelevat noita lempattujakin. Ainakin me hertsikalaiset, joita oli minun kouluaikanani noin 800.

Minusta nykyinen peruskoulujärjestelmä on tietysti parempi, mutta ainakin ala-asteella olisi mukavampaa, jos koulun oppilasmäärä ei olisi liian suuri. Työpaikallani, ala-asteen koulussa, on n. 500 oppilasta, joka on mielestäni aika paljon, sanoisinko maksimi. Kannatan siis pienempiä, esim. kaksisarjaisia kouluja (tarkoittaa siis kahta rinnakkaisluokkaa), kun työpaikallani on täällä hetkellä alkuopetuksessa 4 rinnakkaisluokkaa ja muuten (3 - 6 -luokilla) kolme.

Nykyisin koulussamme ei ole erityisluokkia, mutta oppijoiden joukko on hyvin heterogeeninen, on siis taitavia ja vähemmän taitavia. Monella, jolla on ongelmia, on integraatiopäätös joko käytös- tai oppimisvaikeuksien vuoksi. Se tarkoittaa sitä, että he ovat saaneet jatkaa omassa lähikoulussaan ja tavallisella luokalla. Pidän sitä hyvänä ratkaisuna, mutta resursseja saisi olla enemmän!

Tilanne on siis peruslähtökohdiltaan aivan toinen kuin entisajan oppikouluissa, jossa pääsykokeilla valittiin neljännen luokan jälkeen"parhaimmisto" oppilaaksi ja annettiin vielä myöhemmin kenkää "väärille valinnoille". Ja joissakin kouluissa, kuten sinun "tipulassasi", eroteltiin vielä sukupuolenkin perusteella! Miksi muuten poikakouluja ei koskaan kutsuttu "kukkoloiksi"?

torstai 9. lokakuuta 2008

Sähköpostihuumoria: Tiedätkö mitä on ITTVH?

Sain äskettäin eräältä tuttavalta tällaisen sähköpostihuumoria sisätävän viestin:

Jos olet ihmetellyt, miksi pyörit usein kuin väkkärä, vastaus tulee tässä:
Vähän aikaa sitten havaittiin, että nuorena vaivannut ADHD on muuttunut ilmiöksi nimeltä ITTVH - Iän Tuoma Tarkkaavaisuuden Vajaus Häiriö.

Naisilla oireet alkavat huomattavasti miehiä aikaisemmin, joten tarkkana sisaret! Näin se ilmenee: Päätän pestä autoni. Lähtiessäni kohti autotallia huomaan postia eteisen pöydällä. Päätän selata postin läpi ennen kuin menen pesemään autoa.

Tarkistan myös puhelimen vieressä olevat postiin menevät kutsukortit. Laitan autonavaimet pöydälle ja rypistän roskapostin roskakoriin, joka on pöydän alla. Silloin huomaan roskakorin olevan täynnä. Niinpä päätän laittaa kutsut takaisin pöydälle ja käydä tyhjentämässä roskakorin.

Mutta sitten tajusinkin, että kun kerran olen viemässä roskia ulos ja roskalaatikko sattuu olemaan lähellä postilaatikkoa, voin aivan hyvin laittaa kutsuihin ensin postimerkit ja viedä ne samalla laatikkoon. Otan postimerkkikuoren esiin ja huomaan, että jäljellä on vain yksi postimerkki.

Lisää postimerkkejä on pöytälaatikossa työhuoneessani, joten lähden kohti työpöytääni, jonka päällä huomaan kokistölkin, jota olin ollut juomassa. Jotta en merkkejä etsiessäni kaataisi kokista pitkin pöytää, siirrän sitä hieman syrjään.

Huomaan, että kokis on alkanut hieman lämmetä ja päätän viedä sen jääkaappiin.

Matkalla jääkapille huomaan ikkunalla kukan, joka kaipaa pikaista kastelua. Lasken kokiksen ikkunalaudalle ja huomaan lukulasini, joita olen etsinyt koko aamun. Ajattelen, että on varminta viedä lasit työpöydälleni heti sen jälkeen kun olen kastellut kukan Lasken lasit takaisin ikkunalaudalle ja menen täyttämään kastelukannua kun siinä samassa huomaan TVn kaukosäätimen. Joku on jättänyt sen keittiön pöydälle.

Tajuan, että illalla katsellessani telkkaria tarvitsen kaukosäädintä, mutta todennäköisesti en muista, että se on keittiön pöydällä, joten päätän viedä sen oikealle paikalleen kunhan vain ensin kastelen kukat. Kaadan vähän vettä kukalle, mutta suurin osa läiskyy lattialle. Joten, laitan kaukosäätimen takaisin keittiön pöydälle ja haen pyyhkeitä, joilla kuivaan läikyttämäni veden. Matkalla liinavaatekaapille yritän muistaa mitä olin tekemässä.

Päivän lopuksi: autoa ei ole pesty, kutsuja ei ole postitettu, roskista ei ole tyhjennetty, lämmin kokis on edelleen ikkunalaudalla, kukkia ei ole kasteltu, postimerkkejä on edelleen vain yksi, en löydä television kaukosäädintä saatikka lasejani, enkä muista minne olen laittanut autonavaimet.

Miettiessäni, miksi mitään hommaa ei ole hoidettu tänään, olen todella hämmentynyt, sillä olen ollut kiireinen koko päivän ja olen todella väsynyt. Ymmärrän, että tämä on vakava ongelma ja aion hankkia apua, mutta ensin tarkastan sähköpostini..... Tee minulle palvelus, jookos? Lähetä tämä viesti eteenpäin kaikille tutuillesi, sillä minä en muista keille tämä on lähetetty.

ÄLÄ NAURA! Jos et vielä tunnistanut tästä itseäsi niin voit olla varma, että sekin päivä tulee... ehkä nopeammin kuin arvaatkaan! VANHENEMINEN ON PAKOLLISTA, AIKUISTUMINEN ON VAPAAEHTOISTA, ITSELLEEN NAURAMINEN ON TERAPEUTTISTA!!!

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Espoosta ilmastonsuojelun edelläkävijä


Kunnat ovat ilmastonmuutoksen torjumisessa avainasemassa. Vihreät julkistivat 7.10 ilmastoreforminsa, jossa listataan 12 konkreettista, paikallisesti toteutettavaa ratkaisua ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Kunnat päättävät, millaisia toimintoja sijoitetaan ja minne sekä miten toimintojen välillä voi liikkua. Kunnat vaikuttavat siihen, kuinka paljon rakennukset kuluttavat energiaa ja millä ne lämmitetään. Kunnista riippuu osittain sekin, kuinka houkuttelevan vaihtoehdon joukkoliikenne tarjoaa autoilulle.

ESPOOSTA TEHTÄVÄ ENERGIAPIHI

Kuntien energiankäyttöä voidaan tehostaa olennaisesti uudella teknologialla, fiksulla suunnittelulla ja kunnon opastuksella. Tavoitteeksi tulee asettaa energiankulutuksen vähentäminen vähintään prosentin vuodessa.Vihreiden mielestä katuvalaistuksessa ja liikennevaloissa on siirryttävä huipputehokkaaseen leditekniikkaan. Kunnan omistamissa asuintaloissa on siirryttävä asuntokohtaiseen veden kulutuksen mittaukseen ja sähkön kulutuksen reaaliaikaiseen seurantaan.

KEVYESTÄ LIIKENTEESTÄ HOUKUTTELEVAMPAA
Kevyestä liikenteestä on tehtävä Espoossa houkutteleva vaihtoehto. Kolmannes automatkoista on alle kolmen kilometrin mittaisia. Näistä ison osan voisi tehdä jalan tai pyörällä, jos kevyen liikenteen olosuhteita parannetaan määrätietoisesti. Kevyen liikenteen vetovoiman parantaminen tulee asettaa kunnissa liikennepolitiikan ykköstavoitteeksi.Vihreät katsovat, että kuntiin on rakennettava kattava pyöräteiden ja -parkkien verkko. Keskukset on suunniteltava kävelypainotteisiksi ja kaupungeissa on lisättävä kävelykatuja.

ILMASTOA SÄÄSTÄVÄÄ RUOKATARJONTAA LISÄTTÄVÄ ESPOOSSA
Merkittävä osa ilmastopäästöistä tulee ruoan, erityisesti lihan ja maitotuotteiden tuotannosta. Vihreiden mielestä päiväkodeissa, kouluissa ja sairaaloissa tulee ottaa käyttöön yksi kasvisruokapäivä viikossa. Kunnan keittiöissä tulee suosia luomu- ja mahdollisuuksien mukaan myös lähiruokaa.

Vihreät ilmastolinjaukset verkossa: www.vihreat.fi/ilmastoreformi




tiistai 7. lokakuuta 2008

Verkostot lapsen tukena

Verkostot lapsen siirtymävaiheissa -kehittämishankkeessa kannustetaan vanhempia yhteistyöhön lapsen elämän tärkeiden toimijoiden kanssa. Vanhemmat saavat mahdollisuuden tutustua toisiinsa sekä jakaa kokemuksia samassa elämäntilanteessa olevien vanhempien kanssa. Lisäksi vanhemmilla on mahdollisuus vaikuttaa yhteistyökäytäntöihin neuvolan, päiväkodin ja koulun kanssa. Tänään olin idearyhmässä, joka kehittää koulutulokkaiden vanhemmille suunnattua esitettä.

Verkostot lapsen siirtymävaiheissa on espoolainen yhteistyöhanke, jossa on mukana toimijoita lapsen elämän eri alueilta. Hankkeessa edistetään yhteistyötä perheiden, neuvolan, päiväkodin/päivähoidon ja koulun välillä. Mukana on lisäksi seurakuntia, koulujen iltapäivätoiminnan järjestäjiä, erilaisia järjestöjä sekä tietenkin vanhempia. Hankkeen voima on moniammatillisuudessa! Toimin Karamzinin koulun alueella toimivan pilottiryhmän vetäjänä. Pilottialueilta kerättyjen aiheiden pohjalta on muodostettu neljä "rukkasryhmää". Ryhmät on koottu eri pilottiryhmien jäsenistä kiinnostuksen ja asiantuntijuuden mukaan.




Rukkasryhmissä työstettiin tai työstetään neljää osa-aluetta:

1. Olemassa olevien tiedonsiirron käytänteiden dokumentointi
Ryhmän tavoitteena oli rakentaa kaikkien pilottiryhmien yhteinen "malli", jota jokaisella alueella voisi soveltaa omat voimavarat ja vahvuudet huomioon ottaen. Ryhmä kuvaa ja kehittää yhteisiä hyviä työmenetelmiä sekä selkiyttää tiedonkulun toimintatapoja. Tämä oli työläs, mutta antoisa työ!

2. Perheiden kanssa tehtävä yhteistyö
Ryhmässä luotiin yhteinen toimintasuunnitelma "vuosikello", johon kootttiin perheiden ja eri toimijoiden väliset tapahtumat sekä moniammatillisen yhteistyön muut tapaamiset siirtymävaiheissa. Lisäksi kehitettiin uusia ideoita vanhempainiltoihin ja muihin vanhempaintapaamisiin kuten erilaisiin tapahtumiin ja juhliin. Tässä ryhmässä mukana olo antoi paljon uusia ideoita.

3. Videoprojekti
Videoprojektissa tehtiin käsikirjoitus videoon, jossa kuvattiin esikoululaisen tai ekaluokkalaisen kokonainen koulupäivä yhteistyössä aamu- ja iltapäivätoimijoiden kanssa. Video toteutettiin kaikilla halukkailla pilottialueilla, myös Karamzinissa. Tässä ryhmässä oli hienoa saada olla mukana! Videosta tuli hieno - se on näytetty sekä oppilaille että heidän vanhemmilleen. Perjantaina koulussamme videoidaan jälleen, kun ekaluokkalaisia haastatellaan hankkeeseen liittyvistä asioista.

4. Isätoiminta
Isäryhmä kokosi ideoita ja kehitti toimintatapoja, kuinka saada isiä aktivoitumaan mukaan päivähoidon ja koulun arkeen. Tähän minulla ei ollut pääsyä sukupuoleni takia! Mutta odotan innokkaasti mitä mukavaa tässä ryhmässä on kehitetty. Minusta on erittäin tärkeää, että sekä äidit että isät ovat mukana hankkeessa.

maanantai 6. lokakuuta 2008

EKOAY:n yhteysopettajien koulutus

(Tukholmassa kävin moikkaamassa Astrid Lindgreniä esittävää patsasta.)


(kuvassa Espoon Vihreiden kaupunginvaltuutettu Sirpa Hertell Päättäjävieraiden esityksessä)


Espoon ja Kauniasten opettajien ammattiyhdistys järjesti 3.-5. 10.2008 KOULUTUSSEMINAARIn m/s Mariellalla Viking Linella.

YHTEYSOPETTAJILLE (kuulun itse tähän ryhmään!)
LUOTTAMUSMIEHILLE
VARALUOTTAMUSMIEHILLE
HALLITUKSEN JÄSENILLE JA VARAJÄSENILLE
TOIMIHENKILÖILLE
JAOSTOJEN JÄSENILLE

Risteilylle osallistui myös valtuustoryhmien johtajia ja edustajia. Vihreitä edustivat Sirpa Hertell ja Marjo Matikka, jotka kumpikin sanoivat saaneensa keskusteluista todella paljon hyvää tietoa päätösten tueksi.

Rehtori Martti Hellströmin laatiman muistion mukaan EKOAYn edustajat keskustelivat päättäjien kanssa vanhempien palvelemisesta, koulumenoista, poliittisesta prosessista, oppilaiden pahoinvoinnista, koulunkäyntiavustajista, rehtorien työstä, koulukiinteistöistä ja opettaja-asunnosta. http://www.pedagogiikkaa.blogspot.com/

Itse osallistuin EKOAY:n luottamusmiesten järjestämään koulutukseen, josta sain myös erittäin hyvää tietoa ja tukea kouluni yhteysopettajatyöhön.

Espoon ja Kauniaisten Opettajien Ammattiyhdistyksen sivuilla on myös paikka ammattijärjestömme kuntavaaliehdokkaiden esittelyille:

http://www.kolumbus.fi/ekoay/vaalit2008.html

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Kiusaamisen vastustamista ja verkostoitumista

Olin tänään kouluni KiVa-illassa. KiVa tarkoitaa kiusaamisen vastustamista. Vanhempainiltaa veti koulumme KiVa-tiimi ja aihe herätti ajankohtaisuutensa vuoksi paljon keskustelua.

KiVa Koulu on Opetusministeriön rahoittama hanke koulukiusaamisen vähentämiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi. Mukana on Turun Yliopiston psykologian laitos ja Oppimistutkimuksen keskus. KiVa Koulu -toimenpideohjelmat on laadittu erikseen luokka-asteille 1-3, 4-6 ja 7-9. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa tehtiin toimenpideohjelma luokka-asteille 4-6 ja toisessa vaiheessa luokka-asteille 1-3 ja 7-9. Koulut toiseen vaiheeseen on valittu syksyllä 2007. Tässä vaiheessa mekin pääsimme mukaan!

Mukaan valitut 78 perusopetusta antavaa koulua edustavat kaikkia Suomen läänejä ja sekä suomen- että ruotsinkielisiä kouluja. Toisessa vaiheessa mukana on lähes 4000 alakoulun ja yli 10000 yläkoulun oppilasta. Ohjelman vaikuttavuuden tutkimiseksi mukana on vastaava määrä nk. kontrollikouluja.
Hieno hanke!

Luokkakohtaisia vanhempainiltoja pidettiin ennen yhteistä 1-3 -luokkalaisten vanhempien KiVaa. Olin Verkostot lasten siirtymävaiheissa -aiheisin illan toisena vetäjänä yhdessä luokanopettajan kanssa. Katsoimme vanhempien kanssa kyseisen luokan oppilaiden arkea kuvaavan videon, jonka suunnitteluryhmässä me opettajat olimme työskennelleet. Nyt on valmisteilla vielä koulutulokkaiden vanhemmille tarkoitettu käsikirja, jonka tekemiseen taas pääsemme mukaan.

Sovimme myös vanhempien ja lasten yhteisestä illasta, jossa tutustumme toisiimme ja maistelemme tokaluokkalaisille sopivia lastenkirjoja.