Teresia Volotinen

Ajankohtaisia ajatuksia

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

A-luokan asioille tilaa

Sain tässä viime viikolla hyvän neuvon:

Älä huiputa itseäsi. Kiireesi johtuu siitä,
että teet niin paljon C-luokan asioita, ei siitä,
ettei sinulla olisi aikaa A-luokan asioille.

Täytyy alkaa tarkkailla ja luokiltella toimiaan :)

Pöytään ja vuoteeseen

Lukeminen on lempipuuhiani. Huomenna saan sitten keskustella kirjallisuuspiirissä Laura Esquivelin kirjasta Pöytään ja vuoteeseen. Näin aikoinaan siitä tehdyn näytelmän Lillanissa. Romaani on käännetty 35 kielelle, ja se teki historiaa pysyttelemällä myyntilistojen kärjessä sekä englanniksi että espanjaksi. Kirjasta on tehty myös elokuvaversio Suklaata iholla.
Siksi kirjallisuusillassa on tarjolla luomusämpylöiden lisäksi luomusuklaata :)

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Suomalaine satu - kirjoittajasopimus allekirjoitettu



Allekirjoitin tänään kirjoittajasopimuksen BTJ Kustannuksen kanssa. Minulta tulee kuusi artikkelia Kaarina Kolun toimittamaan Suomalainen satu I ja II -kirjaan, joka on IBBY Finlandin julkaisusarjaa.

Kirjoittamani artikkelit ovat:
Satu auttaa koululaisia kasvamaan
Jalmari Finne ja satu -satumaan ylistys
Tove Jansson - matkantekoa muumimaailmassa
Sadunkertoja Leena Laulajainen - vaaleanpunaisen jäniksen jalanjäljissä
Raili Mikkanen - klip, klop, sadun maailmaan!
Hannu Mäkelän saduissa mieli kevenee, kaikki muuttuu


Suomalainen satu I (Toimittanut Kaarina Kolu. Sidottu.)

Suomalainen satu esittelee ennennäkemättömän laajasti sekä suomen- että ruotsinkielisen sadustomme kehityslinjoja ja kehittäjiä. Teoksen kahdessa osassa esitellään yli kolmekymmentä kirjailijaa.

Ensimmäinen osa käsittelee suomalaisen sadun syntyaineksia, kansainvälisen ja kansallisen perinteen suhdetta sekä suomenruotsalaisen sadun ominaispiirteitä. Toinen osa esittelee sadun perinteitä, kulttuurifilosofiaa ja sadun moninaisia reittejä lukijan luo. Millainen on suomalainen satukuvakirja? Miten satu eroaa fantasiasta? Toisessa osassa käsitellään myös satujen käyttöä opetuksessa ja draamallisessa kirjavinkkauksessa.

Suomalaisen satukirjallisuuden historian kartoitus koostuu artikkeleista ja kirjailijaesittelyistä, joiden laatijat ovat kirjallisuudentutkijoita sekä kirjastoalan ja pedagogiikan ammattilaisia.

Veso-kolutus

14.4. kirjaa esitellään espoolaisopettajille vesossa. Teemana Sadun ja fantasian rajamailla. Kouluttajana aiheesta artikkelin kirjaan kirjoittanut kriitikko, tyttökirjallisuudentutkija Myry Voipio. Että sinne!

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Kodin ja koulun kasvatuskumppanuuden kouluttajakoulutustodistus plakkarissa

Olen osallistunut Tukevasti alkuun -hankkeen kautta kodin ja koulun kasvatuskumppanuuden kouluttajakoulutukseen 1.12.2009-19.1.2010.

Kolmirannan kurssikeskuksessa toteutetussa koulutuksessa syvennyttiin kumppanuusperusteisen kasvatusyhteistyön, kasvatusvuorovaikutuksen, kasvattajuuden, vanhemmuuden sekä lapsen myönteisen vahvistamisen teemoihin kodin ja koulun yhteistyössä.

Koulutus (3,5 opintopistettä) perehdytti kasvatuskumppanuuden kouluttamiseen eritoten dialogisten ryhmäkeskustelujen, rooliharjoitusten ja opetusnäytteiden avulla. Näin tuli pätevyys kouluttaa kasvatuskumppanuuden peruskurssilaisia. Ihan antoisa koulutuskokonaisuus! Pääsen kurssilaisten edustajana esittelemmään kasvatuskumppanuuskoulutuksia myös Espoon rehtoreille.

lauantai 16. tammikuuta 2010

Aladdinin lampun loistetta!

ALADDIN JA IHMEELLINEN LAMPPU

Suomenkielinen ensi-ilta on tänään Lillklobbin näytämöllä. Mukavaa mennä näkemään kiinnostavaa lastenteatteria Espoossa.

Christian Lindroos on dramatisoinut tutun tarinan "Aladdin ja ihmeellinen lamppu" hauskan raikkaalla tavalla! Dramatisoinnin on suomantanut Hannu Mäkelä.

Rooleissa nähdään Hanna Nyberg, Ingemar Raukola, Nina Jääskeläinen, Mika Fagerudd, Frank Skog ja Kristian Thulesius.

torstai 14. tammikuuta 2010

Kulttuurilautakunnan talousseminaari

Kulttuurilautakunnan talousseminaari järjestettiin tänään Espoon työväenopiston uusissa tiloissa osoitteessa Mäkkylän puistotie 1, 1. krs auditorio.

Ohjelma oli seuraavanlainen:

14.00 Seminaarin avaus, lautakunnan puheenjohtaja
14.15 Mitä kulttuurilautakunnan rahoilla saadaan aikaan?
VASI:
1. Kirjasto: palveluverkko ja palveluvalikoima, sähköiset palvelut
2. kulttuuripalvelut: omat tilat ja tuotanto, avustettava toiminta (toiminta-avustukset taiteen perusopetukselle ja kulttuuri-, sivistys- ja kotiseutuyhdistyksille, kohdeavustukset kulttuuriproduktioille)
3. Työväenopisto: kurssitoiminta, yleisöluennot, kulttuurinen toiminta
4. Yhteispalvelu: palvelupisteet, palveluvalikoima
KAUKU:
WeeGee
Kulttuurikeskus
Sello-sali
Avustettava toiminta: museot, teatterit, festivaalit, kuorot
16.15-16.30 Virkistystauko
16.30 Kulttuurilautakunnan talous pähkinänkuoressa
- talouden tunnuslukuja, vertailutietoja
- KULA:n käyttösuunnitelma
18.00 Seminaarin päätös

Seminaariin oli kutsuttu kulttuurilautakunnan jäsenet ja varajäsenet, tulosyksiköiden johtajat, palvelualueiden päälliköt ja toimialan talousjohtaja.

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Espoon Vihreät Naiset: Pienten kirjastojen olemassaolo turvattava!

(Tiedote 13.1.2010)

Espoon uusiin kauppakeskuksiin on viime vuosina rakennettu suuria kirjastoja. Espoon Vihreiden Naisten puheenjohtaja Marja Nuora muistuttaa, ettei kaikilla kirjaston käyttäjillä ole mahdollisuutta matkustaa suuriin aluekirjastoihin. Erityisen tärkeää on, että lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus kokoontua lähikirjastossaan, Nuora korostaa. - Samoin eläkeikäisten ja erityisryhmien edustajien on helpompi asioida pienemmissä kirjastoissa, joissa lainaus- ja kulttuuripalvelujen lisäksi on tarjolla henkilökohtaista tietokoneopastusta ja tukea kaikenikäisille. Lähikirjastot tarjoavat kuntalaisille yhteisen olohuoneen, jossa kirjojen lainaaminen ja lehtien lukeminen sekä mahdollisuus tietopalveluun lisäävät viihtyvyyttä ja vähentävät ihmisten syrjäytymistä.

Espoossa tehtiin vuonna 2005 kirjastoselvitys, jonka mukaan lähikirjastojen lakkauttamisella saavutetaan vain muutamien prosenttien säästöt kirjastojen kokonaismenoihin. - Tiukka karsintakaan ei selvityksen mukaan toisi säästöjä kuin vajaat kymmenen prosenttia, toteaa Espoon Vihreiden Naisten sihteeri Teresia Volotinen, Espoon kulttuurilautakunnan jäsen. - Kirjastoselvitys tarkasteli viittä eri vaihtoehtoa, joista kuitenkin vain yksi rakentui niin, että myös lähikirjastot säilytettäisiin. Selvityksen neljässä muussa vaihtoehdossa pienten kirjastojen olemassaolo on vaarassa, sillä palveluja pyritään keskittämään suuriin aluekirjastoyksikköihin, tähdentää Volotinen.

Espoon uusiin kauppakeskuskirjastoihin kuljetaan yleensä ostosmatkojen yhteydessä yksityisautoilla sen sijaan, että käytettäisiin harvemmin avoinna olevien pienten lähikirjastojen palveluja. - Keskittämällä kirjastopalveluja isoihin kirjastoihin Espoon kaupunki ei pienennä, vaan valitettavasti suurentaa hiilijalanjälkeään, kummastelevat Espoon Vihreät Naiset.


Espoon Vihreät Naiset ry

puheenjohtaja Marja Nuora, puh. 050 586 2697
sihteeri Teresia Volotinen, puh. 050 341 3784