Teresia Volotinen

Ajankohtaisia ajatuksia

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Idiootin ensi-ilta Espoon teatterissa

Dostojevskin Idiootti esitetttin tänää Revontulihallissa. Tunnustuksia rahasta, lihasta ja kauneudesta, sanotaan esittelytekstissä. Seppo Parkkisen dramatisointi, Kaisa Korhosen ohjaus. Elämys.

Dostojevskin Idiootti on tarina täydellisen hyvästä ihmisestä ja niistä seurauksista, joita hyvyys saa aikaan. Vaikka välillä otteeni herpaantui ja olin väsynyt - johtui harvinaisen rankasta työpäivästä - näytelmä oli todella mielenkiintoinen, rankka, koskettava - erinomainen.

Keskeistä näytelmässä on rutiköyhän ruhtinas Myshkin outous, sillä hän ei viattomuuksissaan tunne pahuutta, jolla maailmassa selvitään. Hän näkee vain ihmisten hyvän ja levittää viattomuudellaan ympärilleen iloa, valoa ja myötätuntoa. Päähenkilön naiivius onkin lapsellista, haastavaa ja vaarallista, koska se paljastaa huijaukset ja tekee kompromissit naurettaviksi. Juuri siksi häntä kutsutaan idiootiksi.

Dostojevskin Idiootissa entisajan ja nykyajan ihmisten - etenkin naisten - kauppatavarana olo kohtaavat puhuttelvasti. Idiootti on näytelmän esittelytekstin mukaan myös "moninkertainen rakkaustarina, jossa tunteet käyvät yliluonnollisen suurina, piinaavina, huumaavina". Kaikki näytelmän henkilöt ovat alleviivatusti riippuvuuksiensa vallassa. Kaisa Korhonen onkin ohjauksessaan mielestäni onnistunut juuri näiden tunteiden esiintuomisessa loistavasti.

Vaikuttavia pohdintoja herättävä näytelmä.

Ei kommentteja: