Teresia Volotinen

Ajankohtaisia ajatuksia

maanantai 22. syyskuuta 2008

Maailman ylikulutuspäivä on huomenna

Kirppistunnelmaa


Kaikkien luonnosta ja ilmastonmuutoksesta kiinnostuneiden on hyvä tietää, että huomenna 23.9. kulutuksemme ylittää ekologisella jalanjäljellä mitattuna luonnon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja sitoa hiilidioksidia. Viime vuonna vastaava päivä oli 6.10. ja toissa vuonna 9.10.

Ekologinen velkamme kasvaa
Ihmiset ovat kuluttaneet syyskuun 23. päivänä loppuun kaikki luonnon tänä vuonna tuottamat luonnonvarat. Laskelma perustuu tutkimuslaitos Global Footprint Networkin mittauksiin siitä, paljonko ihmiskunta käyttää vuodessa luonnonvaroja, ja kuinka paljon niitä on vielä käytettävissä. Syyskuun 23. päivän jälkeen lisäämme ekologista velkaamme ja käytämme luonnonvarojanopeammin kuin planeetta kykenee kalenterivuoden aikana tuottamaan.

Mitä on ylikulutus?
On kiinnostavaa ajatella, että luonnolla on yrityksen tapaan budjetti – se voi tuottaa vuoden aikana vain tietyn määränluonnonvaroja ja käsitellä tietyn määrän jätteitä. Ongelma syntyy, kun kysyntä ylittää luonnon palvelutarjonnan. 1980-luvun jälkeen ihmiskunta on ylittänyt maapallon kyvyn tuottaa luonnonvaroja ja sitoa hiilidioksidipäästöjä. Global Footprint Network -tutkimuslaitoksen mukaan ihmiset ylittävät maailmanlaajuisesti planeetan biologisen kyvyn tuottaa luonnonvaroja 1,4-kertaisesti. Ihmiskunnan käytettävissä on kuitenkin vain yksi planeetta. Ylikulutuksen seurauksena luonnonvarojen – kuten puiden ja kalojen – tarjonta vähenee vähenemistään, jätemäärien puolestaan kasaantuessa. Hiilidioksidipäästöt ovat ylikulutuksen suurin syy ovat. Ihmiskunnan hiilijalanjälki on kasvanut yli 700 prosenttia vuodesta1961.

Kuinka Maapallon ylikulutuspäivä on laskettu?
Global Footprint Network laskee joka vuosi ihmiskunnan ekologisen jalanjäljen, joka kuvaa sitä, kuinka suuri alue tarvitaan ihmiskunnan elintason ylläpitämiseen. Tutkimuslaitos vertaa jalanjälkeä ekosysteemien kykyyn tuottaa luonnonvaroja ja käsitellä jätteitä. Ekologisen jalanjäljen avulla voidaan määrittää tarkka päivä, jolloin ihmiskunta alkaa elää yli luonnonkantokyvyn. Luonnon rajat tulevat tänä vuonna ennätysaikaisin vastaan ja ylikulutusaste on 40 prosenttia suurempi kuin planeetan kyky uusia luonnonvarojaan.

Ihmiskunnan ensimmäinen Maapallon ylikulutuspäivä järjestettiin vuonna 1986. Kymmenen vuotta myöhemmin ihmiskunta käytti vuodessa 15 prosenttia enemmän luonnonvaroja kuin planeetta pystyi tarjoamaan, ja maapallon luonnonvarat käytettiin loppuun jo marraskuussa.

Ei kommentteja: